Crazyno - kreisi bonuspaketti ja kasoittain kierroksia

Nettikasinoihin luvassa täytettä täysin uuden arvostelun voimin. Otamme käsittelyyn tällä hetkellä kirjaimellisesti uunituoreen olevan nettikasinon, joka on siis julkaistu vuonna 2019. Uusi uljas vuosi lupailee paljon nettikasinoiden saralla ja siksi kannattaa väijyä tasaiseen tahtiin meidän alati päivittyvää arvostelut-osiota, josta sinäkin saatat löytää muutamia uusia nettikasinoita itsellesi kokeiltavaksi. 

Crazyno avattiin maaliskuussa 2019Tällä kertaa toimituksen täydelliseen käsittelyyn päätyy Crazyno -nimeä kantava nettikasino. Myönnetään, että nimi on hieman hassu, mutta ainakin se tavallaan toimii ja ei aiheuta sinällään mitään ongelmia. Hulluus ja mielenvikaisuus eivät ole aina parhaimpia lähestymistapoja varsinkaan ensimmäisellä tapaamisella, mutta näistä huolimatta Crazyno on tämän kertaisena aiheena ja jos malttaa asettaa todella erikoisen nimen sivuun hetkeksi, niin huomaa, että kyseessä suht mainio kasino ainakin pintapuolisesti.

Tämän arvostelun voimin me annamme tarkempaa tietoa Crazynon oletetusta "hullusta meiningistä" ja kerromme kaiken tarpeellisen, sekä vaadittavan kyseessä olevasta nettikasinosta. Luvassa on paljon asiaa sivuston ulkoasusta, suunnittelusta, peleistä, bonuksista, ilmaiskierroksista ja muuta tärkeää, kuten esimerkiksi verotus ja asiakaspalvelu.

Lähdetään kuitenkin ensimmäiseksi liikkeelle itse nettikasinosta, joka siis tunnetaan paremmin nimellä Crazyno.

Crazyno ja Nutty Johnsonin tarina koiran tapaan

Topia Solutions N.V ei ole turhan iso nimi markkinoilla, mutta kyseinen pulju on julkaissut markkinoille jo kourallisen nettikasinoita. Kaikkia näitä sivustoja tuntuu yhdistää samankaltaiset piirteet suunnittelussa, jossa piirrettyjen tyyppiset hahmot ovat pääosassa. Kaikki nettikasinot ovat ikään kuin lapsille suunnattuja, mutta toki eivät tietenkään ole niitä.

Sama homma tietenkin näkyy Crazynolla, jossa pääroolissa seikkailee avaruudessa matkaava astronautti nimeltään Nutty Johnson. Mainittakoon myös, että kyseessä on koira! Sarjakuvamainen Nutty Johnson tuo mukanaan tarinan, joka on luettavissa sarjakuvien muodossa Crazynon sivulla.

Tarina menee niin, että Nutty Johnsonin avaruusalus pettää kesken matkan ja tämä joutuu tekemään hätäpysähdyksen kummalliselle planeetalle. Johnson pian huomaa, että hän voi käyttää planeetalla olevia koirankeksejä polttoaineena, jotta hän pääsee takaisin kotiplaneetalleen, jonka nimi on siis Crazyno.

Tämä nettikasino perustuu siis täysin gamificationiin ja pelaaja saa koirankeksejä eli polttoainetta suorittamalla erilaisia arkisia asioita tai tehtäviä Crazynolla. Näitä voivat olla esimerkiksi pelaaminen, talletus ja kierrättäminen. Mitä enemmän tekee tehtäviä, niin enemmän pelaaja tulee saamaan erilaisia hyödyllisiä palkintoja. Kun liittyy VIP-ohjelmaan asiakkaaksi, niin luonnollisesti seuraavalle tasolle pääsee aina keräämällä enemmän ja enemmän keksejä, sekä suorittamalla erilaisia tehtäviä.

Sivusto itsessään on erittäin värikäs ja antaa aihetta kehuihin. Vaikka se on yksinkertainen ja helppokäyttöinen, niin moniulotteisuutta löytyy ja erityisesti värimaailma on miellyttävä, vaikka tosin ehkä joillekin liian sarjakuvamainen. Erilaisia valikkoja ei liiemmin ole, vaan sen sijaan on asetettu selkeät nappulat erilaisille pelikategorioille, sekät tutut rekisteröitymiseen ja kirjautumiseen tarvittavat painikkeet. Jos haluaa kaivella enemmän tietoa sivustosta ja kaikkeen siihen liittyvästä, niin näihin soveltuvat valikot ovat sivuston alareunassa. 

Casino

Crazynolla on yli 500 kolikkopeliäCrazynon pelit ovat ensimmäisenä etusivulla ja laskeutuvat kirjaimellisesti suoraan pelaajan eteen. Pelit ovat listattu neliömäisesti ylhäältä alas, joten valikoimaa pääsee selaamaan heti. Toki sivustolta löytyy myös kätevä etsi-nappula, jonka avulla suosikkipelinsä löytää nopeasti. Pikaisen tutkinnan jälkeen selviääkin ensimmäinen asia, joka saattaa aiheuttaa pientä närää tähän kasinoon liittyen. 

Kasinolta löytyy erilaisten tietojen mukaan 300-800 peliä. Meillä ei ole täydellistä varmuutta lukemasta, mutta ainakin yli 300 on fakta. Suuret ja tunnetut pelivalmistajat kuitenkin loistavat valitettavasti poissaolollaan. Isot nimet, kuten Net Entertainment, Microgaming, Quickspin tai Yggdrasil eivät ole läsnä, vaan sen sijaan Crazyno luottaa vakaasti pienempiin pelivalmistajiin, kuten Betsoft, Fugaso ja Gamescale. 

Jos kyseiset valmistajat eivät ole entuudestaan tuttuja, niin Crazyno suosittelee esimerkiksi sellaisia peliä kokeiltavaksi, kuten Trump It Deluxe, Book of Gold Double Chance, Wild Rodeo, Stampede, Red Lion tai vaikkapa Under the Bed. 

Uusimpia pelejä ovat muun muassa Book of Sun, Fruits Deluxe, Wild Plunder, Boom Shakalaka, Crystal Crush, Circus of Horror, Lilith's Passion ja Magic Stars. 

Pelivalikoimat pitävät sisällään myös paljon korttipelejä ja pöytäpelejä, kuten blackjackia, rulettia, pokeria, sekä muita. Lisäksi tarjolla on toki myös mahdollisuus pelata live-kasinoa. Tunnetut jättipottipelit eivät ole myöskään läsnä, mutta korvaavia jättipottipelejä löytyy, kuten Jackpot Jester Wild Nudge, Jackpot Jester 50,000 ja Jackpot Jester 200,000. 

Muita erikoisia kategorioita pelit-osiossa ei ole, joten ehkäpä tämä jää aavistuksen laihaksi lohduksi kokonaisuutta silmällä pitäen. 

Mobiili

Nutty Johnsonin seikkailuja voi toden totta myös käydä lävitse mobiilissa. Crazyno -nettikasino toimii moitteettomasti myös mobiilissa ja pelattavaa riittää erittäin paljon. Crazyno toimii sekä iPhonella ja Androidilla, joten merkillä ja mallilla ei ole väliä. Sama luonnollisesti pätee myös tabletteihin, joten olipa paikka tai aika mikä tahansa, niin Crazyno on aina käytettävissä. 

Rahansiirrot

Talletukset: Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro, Neteller, Skrill, Entropay, EcoPayz
Kotiutukset: Skrill, Neteller, Visa, Mastercard + monia muita

Asiakaspalvelu ja Suomi 

Crazyno on nettikasinona hyvin suomennettu ja kielivirheitä ei sivulta löydy. Asiakaspalvelu palvelee myös onneksi suomeksi, tosin pieni epäilys on, että kääntäjää käytetään, mutta muutaman testin jälkeen totesimme palvelun olevan tarpeeksi hyvää myös suomeksi. Pelaaja voi ottaa asiakaspalveluun yhtyettä sähköpostitse, mutta vielä kätevämmin se käy siis live-chatin avulla reaaliajassa. 

Crazyno ja Verot

Valitettavasti meidän on kaikkien huonoksi onneksi todettava, että Crazynon voitoista on maksettava veroa automaattisesti, sillä tämä nettikasino toimii Curacaon lisenssin alaisuudessa. Tilanne olisi tietenkin toinen, jos käytössä olisi Maltan tai Iso-Britannian lisenssi, mutta tällä kertaa asia on verokarhun kannalta suotuisampi, kuin mitä tavallisesti. 

Kokemuksia Crazynosta

Hauska kasino, jossa myös selkeä meininki. Tykkään, vaikka toki Curacaon lisenssi vähän haittaa. 

Omituiset pelit ja ärsyttävä teema. Ei jatkoon. 

Tässä olisi paljon enemmän järkeä, jos kyseessä olisi eurooppalainen nettikasino! Crazyno kaipaa myös kipeästi parempia pelejä, koska nykyisillä ei uusia asiakkaita varmasti houkutella roppakaupalla!

Bonukset ja ilmaiskierrokset

Crazyno jakaa 1500€ bonukset ja 150 spinniäNutty Johnson tarjoaa oman Nutty -nimeä kantavan ensitalletusbonuksen Crazynolle kaikille uusille asiakkaille. Kun pelaaja on luonut ja rekisteröinyt pelitilinsä, niin voi ryhtyä suorittamaan ensimmäistä talletusta. Uudet asiakkat voivat lunastaa tervetuliaispaketin, joka koostuu kolmesta eri bonuksesta ja ilmaisista pelikierroksista. 

  • Ensimmäisen talletuksen yhteydessä saa 100% bonuksen 500 euroon asti ja päälle lyödään 50 ilmaiskierrosta.
  • Toisen talletuksen jälkeen saa 50% bonuksen 500 euroon saakka ja tutut 50 ilmaiskierrosta
  • Viimeisen eli kolmannen talletuksen jälkeen pelaajalle suodaan 100% bonus 500 euroon asti ja 50 ilmaista pelikierrosta. 

Arvio 3/5

Crazyno voisi olla paljon enemmän ja selkeästi ehkäpä jopa neljän tai viiden tähden kasino, mutta valitettavasti kompastuskiviä löytyy useampikin. Näitä ovat esimerkiksi kehno pelivalikoima, josta uupuu alan suurimmat ja tunnetuimmat tuotteet. Toinen iso miinus on tietysti Curacaon lisenssi ja siitä koituvat verot pelaajien voitoille. Kolmas koskee sivuston yleistä ilmettä käännöksien suhteen, sillä pieniä virheitä huomaa tälläkin saralla. Kaikki muu tosin on kunnossa ja siitä hyvästä toimitus myöntää kolme tähteä viidestä Crazynolle. 

TOP 5 vinkkiä nettikasinon valintaan

Uusia nettikasinoita ilmestyy jatkuvalla syötöllä ja pelaajan onkin lähes mahdotonta valita itselleen sopiva sivusto satojen vaihtoehtojen joukosta. Kasasimme yhteen 5 vinkkiä, joiden avulla löydät luotettavan ja itsellesi sopivan kasinon. Lue myös kattavat arvostelut yli sadasta nettikasinosta!

1. Verovapaat voitot

Vain EU-alueella perustetut nettikasinot tarjoavat suomalaisille pelaajille verovapaita voittoja. Tarkista siis, että sivusto toimii joko Maltan, Viron tai Iso-Britannian pelilisenssin alla - näin ollen verottajan likaiset näpit eivät pääse voittoihisi kiinni. Suosittelemme: Alan viilein nettikasino Coolbet toimii Viron lisenssin alla.

2. Laadukas bonustarjous

Parhaimmat nettikasinot hemmottelevat pelaajia kunnollisilla tervetuliaspaketeilla. Pidä huoli, että saat uutena pelaajana bonusrahaa, talletusvapaita ilmaiskierroksia tai ilmaista pelirahaa. Suosittelemme: Kolikkopelit antaa uusille pelaajilla 500 spinniä ilman talletusta. 

3. Suomalainen sivusto

Sinivalkoisten pelaajien kannattaa suosia suomalaisia nettikasinoita, joissa kotimaiset pelaajat otetaan huomioon lokalisoitujen kampanjoiden, toimivan asiakaspalvelun sekä selkeiden sivujen avulla. Suosittelemme: Karjala Kasino hemmottelee pelaajia talletusvapailla kierroksilla.

4. Runsas pelivalikoima

Kunnon nettikasino tarjoaa pelaajille vähintään yli 500 erilaista kolikkopeliä. Valitse sivusto, jossa esillä ovat tunnetuimmat pelinvalmistajat NetEntistä Yggdrasiliin ja Microgamingistä Quickspiniin. Suosittelemme: CasinoCruisen nettikasinolta löytyy yli 1000 slottia. 

5. Vankka kokemus

Hyvän nettikasinon takaa löytyy aina vuosien kokemusta. Kokeile esimerkiksi Gaming Innovationiin, Betsson Groupiin tai Kindred Groupiin kuuluvia nettikasinoita - kyseessä ovat netin luotettavimmat sivustot. Suosittelemme: Rizkin nettikasino kuuluu alan parhaisiin vaihtoehtoihin!

 

Ilmaiskierrokset.casino käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla hyväksyt ehdot.
Lisätiedot...Ok