Quickspin - Ilmaiskierrokset ja parhaat pelit

Kovassa nosteessa parhaillaan oleva, vuonna 2012 perustettu Quickspin on raivannut varsin lyhyessä ajassa tiensä suoraan nettikasinomaailman huipun tuntumaan. Viihdyttävät ja hyvät pelit ovat tietenkin avainasemassa Quickspinin suosion nousun suhteen ja firma onkin puskenut tasaista tahtia eetteriin toinen toistaan omalaatuisempia ja innovatiivisempia kolikkopelejä! Kuuden vuoden aikana Quickspinin pelikatalogi on kasvanut todella vakuuttavaksi ja nyt tutustutaankin kaikkeen mikä liittyy tähän kovatasoiseen pelinvalmistajaan. Tutustumiskierroksellamme perehdytään tietysti putiikin parhaisiin peleihin, firman historiaan, slottien palautusprosentteihin ja tietysti myös Quickspin-peleihin jaettaviin ilmaiskierroksiin.

Ohituskaistaa pitkin paraiden pelinvalmistajien joukkoon itsensä vauhdilla kiilannut Quickspin on siis tosiaankin perustettu vasta vuonna 2012, eli puulaaki on huomattavasti tuoreempi tapaus nettikasinopelikentällä kuin esimerkiksi NetEnt, Play’n GO tai Microgaming. Quickspin kuuluukin samaan pelinvalmistajasukupolveen kuin toinen huimassa nosteessa parhaillaan oleva ruotsalaistaustainen pelifirma Yggdrasil. Nopean nousun taustalla ovat tietenkin hyvät pelit! Kaikki parhaat nettikasinot ovat täynnä Quickspinin mahtavia pelejä, eli ei ole mikään ihme että suomalaiset nettikasinopelaajat ovat löytäneet Quickspinin slottien ilot ja riemut!

Jos haluat päästä kokeilemaan Quickspinin kehuttuja ja palkittuja pelejä, löydät niitä siis tosiaankin todella monelta eri kasinolta. Suomalaiset pelaajat ovat muiden kasinopelaajien kanssa Quickspinin hittipelit avosylin vastaan ja monen suomalaisten suosiman huippukasinon suosituimpien pelien listalla keikkuukin runsaasti Quickspinin parhaita ja mielenkiintoisimpia pelejä, kuten muun muassa mainio uutuuspeli Joker Strike ja yksi parhaista länkkärisloteista eli Sticky Bandits. Näihin ja moniin muihin Quickspinin huippupeleihin jaetaan vanhojen ja hyväksi havaittujen kasinoiden lisäksi myös uusilla nettikasinoilla runsaasti ilmaiskierroksia, joten kovan luokan spinnaajille firman pelit ovatkin varmasti jo varsin tuttuja! Ja vaikkeivat olisikaan, tämän artikkelin myötä ne tulevat taatusti tutuiksi.

Jos haluat päästä perehtymään Quickspinin historiaan, parhaisiin peleihin, ilmaiskierroksiin ja isoihin palautusprosentteihin, löydät kaiken haluamasi alapuolelta! Lähdetään siis pidemmittä löpinöittä tutustumaan Quickspiniin ja Quickspinin mahtaviin peleihin tarjottaviin monituisiin ilmaiskierroksiin ja kaikkeen muuhun kiinnostavaan!

QUICKSPIN - TAUSTALLA ALAN RUOTSALAISET HUIPPUAMMATTILAISET

Varsin lyhyestä historiastaan huolimatta Quickspinin joukoista löytyy suorastaan ällistyttävä määrä kokemusta! Firman pääjehu Daniel Lindberg on esimerkiksi työskennellyt aiemmin NetEntin palveluksessa ja myös monella muulla Quickspinin johtoportaan työntekijällä on myös kattavaa kokemusta alan suurimpien firmojen palkkalistoilta. Mitään keltanokkia Quickspinin väki ei siis todellakaan ole, vaikka niin voisi asiasta paremmin tietämättömänä kuvitella firman lyhyehkön historian huomioonottaen. Kokemusta kasinopelimaailman huipulta löytyy siis enemmän kuin tarpeeksi ja tämän kokemuksen huomioon ottaen ei ole mikään ihme, että Quickspin on vain kuudessa vuodessa kivunnut alan ykkösnimien harvalukuiseen eliittijoukkoon!

Nopeassa ajassa huimaan vauhtiin kaahannut ja monia palkintoja pokannut Quickspin on tarjonnut pelaajille kuuden vuoden aikana erittäin huikeita ja mielenkiintoisia kolikkopelejä, jotka ovat nousseet innovatiivisten ominaisuuksiensa ansiosta todella monen pelaajan suosioon muun muassa pelien persoonallisen visuaalisen puolen, isojen voittojen ja hyvien palautusprosenttien ansiosta. Pelisuunnitteluun ja slottien hiomiseen on siis selvästi todellakin käytetty paljon aikaa ja se myös näkyy lopputuloksista. Jos suuret voitot ja mahtavat pelielämykset kiinnostavat, suosittelemme ehdottomasti Quickspinin pelien testaamista esimerkiksi alta löytyvien ilmaiskierrostarjousten voimin.

Quickspinin pelivalikoima on täynnä eeppisiä ja mielenkiintoisilla erikoisominaisuuksilla varustettuja huippupelejä, eli jos kaipaat jotain muuta kuin perinteisiä kolmen kelan kolikkopelejä, löytyy Quickspinin pelikatalogista runsaasti monimuotoista pelattavaa. Putiikin palkitut pelit ovat poikkeuksetta visuaalisesti todella näyttäviä ja pelit ovat pullollaan mahtavia toimintoja ja ominaisuuksia, jotka pitävät pelaajien mielenkiintoa yllä ja tuovat tietysti myös sykähdyttäviä pelihetkiä suurien voittojen myötä! Mahtavaa ja mainitsemisen arvoista Quickspinin peleissä on myös se, että pelit rullaavat hienosti ja näyttävästi myös mobiililaitteilla ja mobiilikasinoilla.

QUICKSPIN: ILMAISKIERROKSET

Ilmaiskierroksia on Quickspinin erinomaisiin peleihin tarjolla usealla kasinolla mittavat määrät. Näitä ilmaiskierroksia tarjotaan Quickspinin klassikkopeleihin ja tietenkin myös uusiin ja tulikuumiin hittislotteihin! Joillain kasinoilla pelaajat voivat törmätä jopa Quickspin-peleihin jaettaviin tavallista ilmaiskierrosta huomattavasti parempiin ja arvokkaampiin superkierroksiin. Monia Quickspinin pelejä pääsee siis halutessaan testailemaan ihan ilmaiseksi ja parhaassa tapauksessa jopa täysin talletusvapaasti ilmaiskierrosten voimalla.

Eniten ilmaiskierroksia kasinoilla tarjoillaan luonnollisesti Quickspinin uusimpiin ja suosituimpiin peleihin, kuten muun muassa upouuteen Dwarfs Gone Wildiin, hitiksi nousseeseen Joker Strikeen ja monen monituiseen muuhun suosikkipeliin, kuten suhteellisen tuoreeseen Northern Sky -peliin! Esimerkiksi huippukasino Twin tarjoaa uusille asiakkailleen tervetuliaispaketin osana ilmaiskierroksia juurikin tähän paljon hehkutettuun villien kääpiöiden nimikkoslottiin, jonka lisäksi esimerkiksi SpinJujun mahtavaan tervetulotarjoukseen kuuluu kaiken kaikkiaan 300 ilmaiskierrosta yhteensä viiteen eri Quickspinin huippupeliin! Quickspin-spinneistä ei siis missään tapauksessa ole kasinoilla pulaa, jonka vuoksi erinomaisiin peleihin kannattaakin lähteä perehtymään lunastamalla alta löytyvät kovan luokan ilmaiskierrostarjoukset!

Toisinaan nettikasinot tarjoavat Quickspinin peleihin jopa kierrätysvapaita ilmaiskierroksia! Kierrätys- ja talletusvapaat spinnit ovat tietysti superkieppien ohella ilmaiskierrosten parasta kastia, joten aina kun tällaisia herkkuja ilmestyy näköpiiriin, kannattaa tarjoukseen tarttua empimättä! Tietysti myös tavalliset ilmaiskierrokset kannattaa käyttää hyväksi sillä kenellepä eivät perinteiset ja vanhat kunnon ilmaiskiepit huippuluokan kolikkopeleihin kelpaisi!

QUICKSPININ KOLIKKOPELIT JA PARHAAT PALAUTUSPROSENTIT

Monet Quickspinin kolikkopeleistä ovat varustettu rouheilla palatusprosenteilla! Palautusprosentti eli RTP kertoo pelaajalle yksiselitteisesti ja yksinkertaisti sen, että kuinka monta prosenttia peliin panostetuista rahoista palautuu pelaajalle pelin tiimellyksessä voittoina. Monet Quickspinin peleistä tarjoavat pelaajille todella suuria, yli 97 prosentin palautusprosentteja, eli palautukset ovat näissä hittisloteissa todellakin hyvällä tolalla. Vertailun vuoksi todettakoon, että kotimaisen Veikkauksen parhaiden pelien palautusprosentit kipuavat hädin tuskin 90 prosenttiin, eli Veikkauksen pökäleisiin verrattuna Quickspinin ja monen muunkin ulkomaalaisen pelifirman pelit ja niiden palautusprosentit ovat merkittävästi parempia. Tämä koskee tietenkin myös pelejä, sillä Quickspin tarjoaa muiden ulkomaalaisten pelifirmojen kanssa huomattavasti laadukkaampaa ja monipuolisempaa pelattavaa kuin kotimainen monopoliyritys.

Alta löydät hurjan kätevän taulukon, josta löydät yhdeksän isoimmalla palautusprosentilla varustettua Quickspin-peliä. Näistä jokainen yhtä slottia lukuunottamatta tarjoaa pelaajille yli 97% RTP:n, eli isoja palautusprosentteja etsiville pelaajille Quickspinin pelit ovat ehdottomasti tutustumisen ja kokemisen arvoisia merkkitapauksia!

Joker Strike

98,11 %

Big Bad Wolf

97,29 %

Beowulf

97,21 %

Goldilocks

97,09 %

Rapunzel’s Tower

97,09 %

Sinbad

97,07 %

Treasure Island

97,06 %

Supernova

97,05 %

Mighty Arthur

96,94 %

SUOSITUIMMAT QUICKSPIN-KOLIKKOPELIT

Vuodesta 2012 pelejä markkinoille pukannut Quickspin on ehtinyt tuoda pelaajien ulottuville jo todella monta huippuluokan kolikkopeliä ja hyvin moni näistä sloteista on noussut raketin lailla nettikasinoiden suosituimpien pelien listojen kärkipäähän! Alta löydät listauksen viidesta suosituimmasta ja parhaasta Quickspinin pelistä, joista kannattaa aloittaa Quickspiniin tutustuminen jos valmistajan pelit eivät satu olemaan sinulle vielä ennestään tuttuja.

1. Joker Strike

Yksinoikeudella suosituimpien Quickspin-pelien piikkipaikkaa hallussaan pitävän Joker Striken suosiota ei tarvitse kauaa pohtia. Mahtava kolikkopeli tarjoaa massiivisen palautusprosentin ja huikeita voittoja ja peli onkin erityisesti isoilla panoksilla pelaavien kasinopelaajien suosiossa. Hupia Joker Strikesta irtoaa yllin kyllin myös pienemmillä paukuilla, joten tähän mahtavilla ominaisuuksilla höystettyyn jokeripeliin kannattaa ehdottomasti tutustua!

2. Dwarfs Gone Wild

Kakkoseksi suosituimpien firman pelien listalla itsensä kiilannut Dwarfs Gone Wild on todella uusi peli, mutta värikäs ja satumainen uutuusslotti on välittömästi julkaisunsa jälkeen sulkeutunut pelaajien suosioon. Villien kääpiöiden suosion kasvua ovat myös edesauttaneet uutuuspeliin jaettavat ilmaiskierrokset, joiden myötä pelaajat ovat löytäneet kääpiöpelin viehtäyksen. Testaa peliä itse ja nauti yhdestä vuoden 2018 parhaista kolikkopeleistä.

3. Sticky Bandits

Jos haluat päästä kasinoseikkailulle villin lännen maisemiin, on Quickspinin Sticky Bandits yksi parhaista länkkäriteemaisista kasinopeleistä. Tämä keskitason varianssilla varustettu jännittävä peli vie pelaajat sykähdyttävälle matkalle spagettiwesternien maailmaan, jossa isot voitot, massiiviset Wildit ja paukkuvat revolverit odottavat!

4. Northern Sky

Pohjoisen taivaan alla pelaajat pääsevät nauttimaan korkeasta varianssista ja varteenotettavasta 96,57 prosentin RTP:stä. Tämän hienon näköisen pelin rullilla pyörii erilaisia eläinhahmoja ja pelissä on tuttuun Quickspin-tyyliin älytön määrä erilaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta pelaaminen on aina hurjan jännittävää ja monipuolista.

5. Big Bad Wolf

Kaikkien tuntemaan klassikkosatuun isosta pahasta sudesta ja kolmesta sikaporsaasta perustuva Big Bad Wolf -slotti on myös noussut pelaajien suureen suosioon suurenmoisen palautusprosenttinsa, mahtavien grafiikoiden ja jännittävän ilmaispelibonus-ominaisuutensa ansiosta. Myös pelin sooping reels -ominaisuus on tehnyt pelaajiin vaikutuksen ja tämän vuoksi vuonna 2013 julkaistu peli on edelleen usealla kasinolla pelatuimpien pelien listalla.

 bonuslista LISTA: CASINOBONUKSET 2019
Casinosivustot & bonustiedot
Muista tarkastaa kierrätysehdot!
Kirsikka >>
200 kierrosta peliin Book of Dead
Spela >>
100 Starburst-kierrosta!
Casiplay >>
800€ bonusta ja 100 kieppiä!
Genesis Casino >>
Uusi sivusto: 1000€ bonus + 300 spinniä
Betfair >>
Erikoistarjous: 1500€ bonusraha + 200 IK
iGame >>
1000€ ja 450 talletusvapaata spinniä!
PiggyBang >>
55 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
Playzee >>
1500 euron bonuspaketti ja 150 ilmaiskierrosta.

Bonzo Spins >>
Huimat 100 ilmaiskierrosta!

Leo Vegasin bonuspaketti on 700€Leo Vegas >>
Mahtava 1000€ bonus + 25 IK
Casumon casino bonusCasumo >>
Järkälemäinen 2000€ bonuspaketti + 20 IK
Betsafen bonukset: 200€Betsafe >>
Tarjolla 1000€ bonusrahat & 60 spinniä!
K18. Säännöt ja ehdot voimassa.
Gale&Martin >>
Jättibonus: 4000€ bonarit ja 200 spinniä!
Karhukasino >>
200 kierrosta 10 euron talletusella!
MyChance >>
750€ bonus ja 110 kierrosta!
Betssonin bonusraha: 100€Betsson >>
200€ bonus ja 600 ilmaiskierrosta!
K18. Säännöt ja ehdot voimassa.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ilmaiskierrokset.casino käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla hyväksyt ehdot.
Lisätiedot...Ok