Nappaa Flow-festariliput ja onnenpyörän ilmaiskierrokset Rizkiltä!

Nyt on koittanut aika tutustua Rizk nettikasinon tarjoamiin mahtaviin kampanjoihin, sillä vielä tänään sunnuntaina pelaajat pääsevät mukaan huimaan festarilippuarvontaan, jossa yksi onnekas Rizkin pelaaja voittaa itselleen kaksi kolmen päivän festarilippua, eli Rizkin festariarvonnan voittaja pääsee nauttimaan Flow Festival 2018 -musiikkitapahtuman älyttömän kovasta musiikkitarjonnasta. Arvontaa ei kannata missään nimessä missata sillä festarit lähenevät ja sen myötä myös lippuputiikkien lipputarjonta alkaa olla punaisella, joten mukaan Flow-festareille haluavien kannattaa joko lähteä tappelemaan lipunmyyjien jämälipuista tai moraalittomien trokareiden ylihintaisista lipuista, tai fiksu pelaaja voi kätevästi käydä voittamassa itselleen ja yhdelle frendilleen liput Rizkin arvonnasta! Hurauta siis heti Rizkille ja lähde mukaan festarilippuarvontaan kun vielä voit.

Emme liioittele kehtoittamessamme lukijoitamme nopeaan toimintaan, sillä kampanja päättyy jo tänään sunnuntaina 5. elokuuta klo. 23.59, eli festarilipuista kiinnostuneen pelaajan tulaa käydä ottamassa osaa arvontaan ennen vuorokaudenvaihdetta. Osallistuminen ei itsessään onneksi ole aikaavievä tai mutkikas homma, vaan se hoituu ihan helposti hujauksessa. Kaikkien arvontaan osallistuvien Rizk netticasinon asiakkaiden kesken arvontaan yksi kahden lipun paketti Flow Festival 2018 -festareille. Näillä lipuilla voittaja ja hänen frendinsä pääsee bailaamaan festareille perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina eli luvassa on kolmen päivän edestä festarihupia! Palkintolippupaketin arvo on 430 euroa, eli ihan mistään halvasta palkinnosta ei ole kyse. Tämä festarikampanja ei suinkaan ole ainoa ilonaihe Rizk kasinolla, sillä tarjolla on toki myös mahdollisuus päästä käsiksi ilmaiskierroksiin pyörittelemällä Rizkin jännää onnenpyörää, jonka lisäksi kasinolta löytyy myös huimalla palkintopotilla varustettu Quickspin-turnaus, jossa pelaajat pääsevät hinkkaamaan huippuslotteja ja jahtamaan 60 000 euron käteispottia.

Kaikenlaista mahtavaa on siis tarjolla, joten nyt kannattaa  ottaa vauhdilla suunnaksi mahtava Rizk nettikasino. Kasinon väki ja tietysti myös Captain Rizk ottavat uudet pelaajat kasinolle todella avosylin vastaan ja tarjolla on mahtavia etuja, kuten kasinobonuksia ja tietysti myös kierrätysvapaita ilmaiskierroksia. Eikä tässäkään vielä kaikki, sillo jo heti rekisteröitymisen jälkeen Captain Rizk alkaa kestitsemään pelaajia talletusvapaalla yllätysherkulla. Kun käyt alta löytyvää nappia painamalla avaamalla itsellesi tilin Rizkille, pääset nauttimaan näistä eduista ja pääset tietenkin myös mukaan Flow Festival -arvontaan, eli vaikkei tiliä kasinolle ennestään löytyisikään niin voit silti tässä vaiheessa hypätä mukaan Rizkin iloiseen pelaajajoukkoon avaamalla oman pelitilisi. Tämä homma on tietenkin ilmaista ja helppoa ja tilin pääsekin aukaisemaan yksinkertaisimmin vain napsauttamalla alta löytyvää nappia. Kun nappia on painettu ja tili on avattu, on luvassa Captain Rizkin uuden pelaajan lahja. Tämä lahja on yksi talletusvapaa ilmaiskierros huikeaan Wheel of Rizkiin, joka on Captain Rizkin pyörittämä mahtava onnenpyörä joka tarjoaa pelaajille joka pyöräytyksellä maukkaita takuupalkintoja. Luvassa on varmasti ainakin 10 talletusvapaata ilmaiskierrosta, eli Wheel of Rizk -onnenpyörää spinnaillessasi et missään tilanteessa jää ilman huikeita palkintoja. Tämän varman onnenpyöräpalkinnon saadaksesi sinun tulee avata tili itsellesi alta löytyvää nappia painamalla, joten klikkaa nappia nyt ja käy avaamassa tilisi, nappaamassa edut ja varmastamassa paikkasi Flow Festval -arvonnassa alta löytyviä ohjeita noudattamalla.

VOITA FLOW FESTIVAL 2018 -LIPUT RIZKILTÄ

Lippukaupoille ei tarvitse lähteä jos käyt osallistumassa Rizkin Flow Festival 2018 -festarilippukisaan ja onnistut voittamaan arvonnan! Kampanjassa yksi onnekas Rizkin asiakas voittaa itselleen kaksi kolmen päivän festarilippua  ensi viikon viikonloppuna 10.-12. elokuuta Helsingin Suvilahdessa järkättäville hipstereiden suosiossa oleville musiikkifestareille. Kampanjaan osallistuminen on todella helppoa, joten voit käytännössä ihan kirjaimellisesti voittaa festariliput itsellesi ja frendillesi yhdellä osallistumisnappulan klikkauksella. Osallistumisoperaatio on siis lapsellisen helppo ja yksinkertainen, eli käy ottamassa osaa festarilippuarpajaisiin nopeasti.

Festarilippuarvonta on Rizkillä käynnissä enää vain tänään sunnuntaina 5. elokuuta ja arvonta sulkeutuu minuuttia ennen vuorokaudenvaihdetta eli klo. 23.59. Pääset helpoiten osallistumaan arvontaan ja tavoittelemaan festarilippuja suuntaamalla Rizk Insider -sivulle, josta pääset Flow Festival 2018 -lippuarvonnan omalle kampanjasivulle. Tämän sivun löydettyäsi sinun tarvitsee vain painaa sivulta löytyvää osallistumispainiketta, jota klikattuasi pääset mukaan arvontaan. Osallistuminen on siis hävyttömän helppoa, joten jos haluat mahdollisuuden voittaa 430 euron arvoisen kahden hengen ja kolmen päivän festarilippupaketin niin osallistumisnappia kannattaa suunnata painamaan heti. Festareilla voittajaa ja hänen kaverinansa odottaa tietenkin hyvä festaritunnelma maukkaine katuruokineen ja hyvine esiintyjineen! Festariden pääesiintyjinä nähdään muun muassa Arctic Monkeys, Kendrick Lamar, Patti Smith ja Lauryn Hill, eli luvassa on paljon erilaista kiinnostavaa musiikkiviihdettä laidasta laitaan. Lippuarvonta järjestetään heti huomenna maanantaina 6. elokuuta, jonka jälkeen arvonnan voittaja julkistetaan ja hänelle lähetetään sähköpostitse tieto voitosta.

RIZKIN UUDEN PELAAJAN EDUT

Kaikki uudet Rizkin netticasinon asiakkaat pääsevät heti rekisteröidyttyään pyörittämään Wheel of Rizk -pyörää, joka tarjoaa heille heti tutustumislahjana talletusvapaan palkinnon. Tämä palkinto on vähintään 10 ilmaiskierrosta ilman talletusta, eli tyhjin käsin ei yksikään onnenpyörän veivaaja tule jäämään. Ensitalletukselle Captain Rizk tarjoaa todella maukkaan bonuksen, sillä tallettamalla 50 euroa luvassa on mojovat 150 euroa pelirahaa! Ensitalletuksen tehtyäsi saat myös 50 kierrätysvapaata käteiskierrosta, jotka ovat ilmaiskierroksia joilla tienaamiasi voittoja ei tarvitse kierrättää lainkaan. Nappaa tämä kasinobonuspaketti ja Rizkin ilmaiskierrokset itsellesi nyt!

 bonuslista LISTA: CASINOBONUKSET 2019
Casinosivustot & bonustiedot
Muista tarkastaa kierrätysehdot!
Kirsikka >>
200 kierrosta peliin Book of Dead
Spela >>
100 Starburst-kierrosta!
Casiplay >>
800€ bonusta ja 100 kieppiä!
Genesis Casino >>
Uusi sivusto: 1000€ bonus + 300 spinniä
Betfair >>
Erikoistarjous: 1500€ bonusraha + 200 IK
iGame >>
1000€ ja 450 talletusvapaata spinniä!
PiggyBang >>
55 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
Playzee >>
1500 euron bonuspaketti ja 150 ilmaiskierrosta.

Bonzo Spins >>
Huimat 100 ilmaiskierrosta!

Leo Vegasin bonuspaketti on 700€Leo Vegas >>
Mahtava 1000€ bonus + 25 IK
Casumon casino bonusCasumo >>
Järkälemäinen 2000€ bonuspaketti + 20 IK
Betsafen bonukset: 200€Betsafe >>
Tarjolla 1000€ bonusrahat & 60 spinniä!
K18. Säännöt ja ehdot voimassa.
Gale&Martin >>
Jättibonus: 4000€ bonarit ja 200 spinniä!
Karhukasino >>
200 kierrosta 10 euron talletusella!
MyChance >>
750€ bonus ja 110 kierrosta!
Betssonin bonusraha: 100€Betsson >>
200€ bonus ja 600 ilmaiskierrosta!
K18. Säännöt ja ehdot voimassa.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ilmaiskierrokset.casino käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla hyväksyt ehdot.
Lisätiedot...Ok